Fero



Fero Lammin ryhmänäyttelyssä 2009

BH TK1 TK2 Ferrari
s. 27.11.2004
Lonkat: B/A
Kyynärät: 0/0
LTE: +185, laukausvarma
Fero KoiraNetissä

Tapasin Feron ensimmäistä kertaa sen ollessa reilun vuoden ikäinen. Toimin tuolloin dogsitterinä ja olin matkalla koulusta kotiin bussilla, kun asiakas soitti. Lupauduin käyttämään hänen koiransa lenkillä, vaikka minulla oli koeviikko menossa. Hetkeäkään en ole sen jälkeen katunut, että lähdin!!


Touhukas Fero

Fero ja paras kaveri Melli kesällä 2007


Siitä alkoi minun ja Feron yhteinen taival. Yhteisistä lenkeistä tuli jokapäiväistä. Koeviikko loppui ja näin myös koulutkin. Oli koko kesä aikaa olla Feron kanssa! Aina kun hain Feron lenkille, se huusi hullusti ja kun olin viemässä sitä takaisin, se veti toiseen suuntaan. Eräänä iltana kun vein sen takaisin silloisen omistajan luo, kuulin että Ferolle olisi uusi koti tiedossa pohjoisessa. Se oli paha paikka! Ilmoitin kysymättä äitiltä mitään, että Fero muuttaa meille asumaan. Asuin tuolloin siis kotona äidin ja veljen luona. Silloin Ferosta tuli mun oma koira, ja tuntuu että kaikki vasta alkoi :)

Aloin innostua koiran kouluttamisesta ja tajusin kuinka viisas Fero oli. Päästiin agilityn alkeiskurssille ja oltiin siinä super hyviä! Ehdittiin kisata muutamissa epävirallisissa kisoissa ja menestyttiinkin. Opeteltiin Toko liikkeitä ja käytiin monet mölli- ja epäviralliset kisat. Feron kanssa saatiin aina loistopisteitä ja oltiin yleensä palkintosijoilla.

Ensimmäiset möllikisat

Uskalsin ilmoittaa Feron myös virallisiin Toko-kisoihin ja saatiin heti kolmella ensimmäisellä kokeella TK1. Kilpailuhalu vaan suureni ja suunnattiin avoimeen luokkaan. Sieltä saatiin muutaman kokeen jälkeen TK2. Jossain välissä tehtiin myös BH-koe hyväksytysti. Luonnetestissäkin tuli käytyä ja koiratanssikurssilla! Se oli hauska kokemus, Fero oppi paljon hauskoja temppuja ja olihan se mukavaa yhdessäoloa :)

Valitettavasti talvella 2010 Ferolla todettiin toisessa takapolvessa paha nivelrikko. Silloin jäi agility ja muutenkin kisaaminen. Ferosta tuli siis eläkeläinen.. Nivelrikkolääkkeiden ja kipulääkkeiden avulla Fero on pysynyt suht hyvänä. Mennään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tapahtuu. Nyt keväällä Ferosta on tullut kuin nuori taas! Intoa riittää mennä eikä kivut vaivaa. Onneksi pääsee jo uimaan, se on loistavaa liikuntaa nivelrikkopotilaalle :) 

Fero uimassa kesällä 2007

Olen kyllä todella onnellinen siitä, että juuri Fero sattui mun kohdalle. Maailman paras koirahan se on <3 Ja vain yksi voi olla ensimmäinen <3


Fero ja Essi keväällä 2007






4 kommenttia:

  1. itku meinas tulla. Kyllä ton pojan kanssa on koettu kaiken laista. muistan kun hain Feron viimeistä kertaa edellisetä kodista ja koe viikkosi jälkeen toin sen sulle. <3

    VastaaPoista
  2. Ihana Henna vinkkas tänne, että tarina löytyy täältä (; Hölmö kun olen. Ihana tarina (: Ihana Fero ja Ihana Essi ! Mitä junnuja Mellin kanssa kivikuvassa (; Tuo kivi on muuten ihan klassikko, siinä otettu monet kuvat erinäisten koiralaumojen kanssa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh niinpä! Oli hauska katella taas noita vanhoja kuvia, Fero näyttää ihan hassulta ja Melli niin nuorekkaalta :D

      Poista